Mikä sai sinut lähtemään yrittäjäksi?

Ville Hämäläinen, Toimitusjohtaja

Lähtökohtaisesti suurin syy oli varmasti se, että haluttiin luoda jotain omaa, josta voisi olla ylpeä ja jolla pystyisi mahdollisesti vaikuttamaan elinkeinoelämän kasvuun. Oli myös hienoa päästä kokoamaan huipputiimiä, jonka osaaminen on todellakin vailla vertaansa.
Nykyään tiedän, että kaikilla päätöksilläni on suora vaikutus meidän asiakkaan liiketoimintaan ja se on yhtä aikaa erittäin haastavaa, mutta sitäkin palkitsevampaa. Kuitenkin tiedän, että seison päätöksieni takana, niin hyvässä kuin pahassakin. Työntekijän roolissa, olin kerennyt kokea tilanteet, joissa itse ei olisi lähtenyt tinkimään esim. asiakaspalvelun laadusta tai asiakaslähtöisestä ajattelusta ja nyt voi itse päättää, että ei tingi jatkossakaan. Nyt kun on kolme vuotta yrittäjyyttä takana, on myös ollut hienoa nähdä miten voikin löytää näin huippu hyviä työntekijöitä, jotka aidosti sitoutuvat firman kehittämiseen.

Pasi Konttinen, Valmistuspäällikkö

Miksi lähdin yrittäjäksi, ihan rehellisesti sanottuna, ihmettelen sitä itselleni edelleen joka päivä. No ei sentään, vitsi vitsinä. Tosissaan jos ollaan, niin yrittäminen on ollut itsellä mielessä jo nuoresta asti, se on itselle luontevaa, koska suvussani on muutenkin paljon yrittäjyyttä. Se ei siis ollut itselle koskaan mikään suuri tuntematon, enkä siten pelännyt sitä. Jokapäiväistä ongelmanratkaisuahan tämä on, mutta kun tietää, että sillä ongelmanratkaisukyvyllään voi hyödyttää tiimiään ja sitä kautta asiakkaitaan, niin kyllähän se palkitsee.

Lisää tarinaa ja osaamistamme ohessa:

 

Erään yrityksen tarina

 

 

Pohjois-Karjalaisessa tehdashallissa on hiljaista, kello on vasta vähän yli viisi aamulla. Jonkunhan täällä on painettava hommia, ajattelee toimitusjohtaja Tomi. Mielessä painaa vielä edellinen päivä, etenkin se suuri tilaus, joka saatiin vihdoin neuvoteltua maaliin. Nyt olisi melkein syytä hymyyn, ellei Tomi olisi viettänyt koko edellistä yötä päätään raapien, ajatellen mistä löytäisi luotettavan ja laadukkaan jauhemaalauskumppanin, toteuttamaan projektin kanssaan. Tomi päättää etsiä tietoa internetistä, näinhän ne opettivat siellä johtajille tarkoitetussa digikoulutuksessakin. Siinä samaisessa, jossa naapuri firman Arska vetäisi iltajuhlissa sellaiset tumukat, että sen muistaa varmasti ikänsä, tai siis ei muista. No asiaan. Kirjoitetaanpa Googleen jauhemaalaus Itä-Suomi. Katos www.fineq.fi/tarina Mitäs täällä lukeekaan…

 

Miksi valita FinEq?

Lähdetään siitä, että meille asiakas on aina tärkein. Tämä voi kuulostaa kliseeltä, mutta laitoimme ihan tosissamme päämme yhteen ja aloimme vakavasti pohtimaan, onko alueemme jauhemaalaustarjonta aivan niin huipulla tasolla, kuin mitä se voisi olla. Vastasimme kaikki, että ei se aivan ole. Siksi aloimme miettiä, mitä itse voisimme tehdä parantaaksemme alueen tarjontaa. Emme halunneet tehdä asioita samoin kuin muut, vaan paremmin ja laadukkaammin. Pyörittelimme mielessämme tyypillisimpiä tämän alan ongelmakohtia, näitä olivat mm. hitaat toimitusajat tai huonosta esikäsittelystä johtunut heikko maalausjälki, toisinaan myös kustannuspuoli, ei ollut pysynyt aivan siinä, mistä alun perin puhuttiin.

Halusimme löytää ratkaisun näihin ongelmiin. Tätä varten me huolsimme ja kunnostimme Itäisen Suomen edistyksellisemmän maalaamolinjaston, jossa onnistuu suurienkin kappaleiden tehokas käsittely. Tehokkaan esikäsittelyn ja jauhemaalauksen vuoksi, linjastolla saadaan merilaatua vastaava lopputulos kertamaalauksella. Lisäksi suuressa jauhemaalausuunissa voidaan käsitellä isoja tuotteita vaivattomasti, sekä jopa 12 metriä pitkiä kappaleita erikseen. Nanokeraaminen esikäsittely varmistaa sen, että maali myös kestää. Vaikka valttejamme ovatkin, nopeus ja ketteryys, silti mielestämme kaikista tärkein tekijä on se, että tekee aina sen mitä lupaa, välillä enemmänkin. Mikäli sovimme hinnan se pitää, mikäli maalaamme pinnan se pitää ja kestää.

Ilman osaavaa tiimiä ja porukkaa, emme pystyisi tähän. Laitoimme Konttisen Pasin vastaamaan meidän työjärjestelystä, jotta aikataulut ja tuotanto olisivat sitä mitä luvataan. Me löysimme intohimoisen maalausasiantuntijan Matti ”Maalari” Kukkosen, vastaamaan maalaamotuotannosta.  Meidän toimitusjohtaja Ville pitää lankoja käsissään ja varmistaa omalla esimerkillään sen, että kaikki tekevät kaikkensa asiakkaidemme tyytyväisyyden eteen. Välillä tämä on jopa turhaa, sillä voisi sanoa, että meitä kaikkia ohjaa aito halu, onnistua yhdessä meidän asiakkaiden kanssa.

Siispä hyvä toimitusjohtaja, Tomi, Timo tai Tiina, tiedäthän, että meidän kanssa työskentely kannattaa.

 

Ilmanlaatua ei saa hyväksi ilman laatua

Hyvällä asiakaspalvelulla ja asiakkaan toiveet ylittämällä, voidaan vaikuttaa suoraan asiakassuhteen kestoon ja toimivuuteen. Ilmastoinnin toimivuudella taas on iso rooli rakennusten käyttöikää ja terveyttä mitattaessa. Tähän toki vaikuttaa moni muukin asia, mutta osaksemme haluamme tehdä meille tärkeät ilmastointiin liittyvät työmme aina huolella ja laadukkaasti. Vaikka osat ovatkin yleensä piilossa, niiden vaikutuksen voi aistia puhtaamman sisäilman kautta. Läheinen yhteistyö ilmastointiasentajien ja urakoitsijoiden kanssa, varmistaa osien mittatarkkuuden ja sopivuuden kohteeseen.

 

Kanavatuotanto

Metallinkäsittelytaidon syntytarinaa ei tänä päivänä tiedä varmuudella kukaan. Sanotaan, että se keksittiin jossain muinaisessa Lähi-idässä noin vuonna 3500eaa. Tästä emme tarkemmin tiedä, sen sijaan varmuudella voidaan sanoa, että FinEq Oy:n taitavat sepät keksivät alkaa käyttämään metallinkäsittelytaitoaan liiketoiminnallisessa tarkoituksessa, noin 5515 vuotta myöhemmin. Neljällä kaverilla oli visio, jonka toteuttamiseen ja johtamiseen Räsäsen Mikko oli kuin syntynyt. Perusajatuksena oli tehdä tinkimättömän tarkkaa työtä, laadukkaiden ja kestävien ilmastointiosien parissa. Vähän myöhemmin mukaan löydettiin peltivelho Vesa, jonka kanssa yhteistyö sujui alusta asti kuin tanssi. Tanssimaan miehet eivät tosin vielä ole käyneet, vaikka ilon hetkiä on muuten nähtykin. Näitä on syntynyt usein ainakin silloin, kun ollaan saatu asiakkaalta hyvää palautetta kokonaisuudessaan hienosti maaliin viedystä projektista.

Vaikka alussa mainitsimmekin metallintyöstön historian, emme sentään anna miehiemme paiskia töitä historiallisia koneita käyttäen, vain niiden arvoa ja muistoa kunnioittaen.

FinEq:llä on käytössään nykyaikainen ja monipuolinen metalliohutlevytöihin soveltuva konekanta. Vahvuutena on tehokas automaattinen kanttikanava- ja pellinkäsittelylinjasto, jolla voidaan toimittaa nopeasti esimerkiksi suuria määriä ilmastointikanavaa. FinEq valmistaa mittatilaustyönä ilmastointijärjestelmien erikoisosia ja konehuoneiden osia, suorakaide- ja kuljetuskanavia sekä äänenvaimentimia ja niiden osia. Lisäksi erilaiset listat, ulko- ja sisäsäleiköt sekä erikoisvalmisteiset savukuvut ja piippujärjestelmät kuuluvat valikoimiin.

Mikolle ja Vesalle on tärkeää, että tilatut tuotteet lähtevät heidän käsistään juuri sellaisena, kuin asiakas on ne halunnut. Välillä he menevät tässä intoilussaan niin pitkälle, että auttavat asiakasta jo työn ennakkosuunnittelussa ja mitoituksessa. Älä pelkää, he tekevät sen oikein mielellään. Se on meille oikeastaan todella palkitsevaa, koska me tiedetään, että kun mittatilaustuotteen hoitaa asiakkaalle aina tarkastettuna mitoilleen, niin siellä työmailla asennus on helpompaa, eikä se vaadi erillisiä toimenpiteitä osien asennusta varten. Tämä säästää suoraan urakoitsijan ja asentajien aikaa, jolloin kohteessa ei tarvitse tehdä niin paljoa ylimääräisiä muutostöitä. Kun työn hoitaa tämän lisäksi aina määräysten mukaisesti ja kestävämmästä tavarasta, niin voiko se olla muuta, kuin Win-Win -tilanne?

 

Tehdäänkö yhdessä?

Vaikka tehtaamme sijaitseekin Itä-Suomessa, emme koskaan kieltäydy kauempaa tulevista töistä. Haluamme toimia valtakunnallisesti, koska kyllähän tämä FinEq -laatu kuuluu ihan kaikille. Kanavatuotannon asiakkaita ovat pääasiassa rakennus- ja LVI-alan yritykset, jotka toimivat ilmastointiasennusten ja kunnossapidon parissa ympäri Suomen, mikäli tunnistat itsesi tämän alan ammattilaiseksi tai koet palvelumme muuten ajankohtaiseksi, niin otahan yhteyttä meidän Mikkoon, maalausasioissa Mattiin, kumppanuus, myynti- ja markkinointiasioissa Villeen tai Paavon ja tuotantoasioissa Pasiin. Yhteystiedot löydät alta.

 

Ville Hämäläinen

Toimitusjohtaja / CEO

Tel. + 358 (0)50 556 3977

e-mail: ville.hamalainen@fineq.fi

 

Pasi Konttinen
Valmistuspäällikkö / Manufacturing Manager

Tel. + 358 (0)50 538 9068

e-mail: pasi.konttinen@fineq.fi

 

Mikko Räsänen
Tuotantopäällikkö kanava- ja ohutlevytuotteet / Production manager of duct and sheet metal products

Tel. + 358 (0)50 5663130

e-mail: mikko.rasanen@fineq.fi

 

Matti Kukkonen
Tuotantopäällikkö Pintakäsittely / Production manager of painting operations

Tel. + 358 (0)50 372 0714

e-mail: matti.kukkonen@fineq.fi

 

Paavo Pölönen

Markkinointi / Marketing Executive

Tel. + 358 (0)50 514 9497

e-mail: paavo.polonen@fineq.fi

 

suomi
Jauhemaalaus
Kanavatuotanto
Alihankinta
CARELIA GRILL

Laadukasta tuotantoa

FinEq:llä on myös käytössään nykyaikainen ja monipuolinen metalliohutlevytöihin soveltuva konekanta. Vahvuutena on tehokas automaattinen kanttikanava- ja pellinkäsittelylinjasto, jolla voidaan toimittaa nopeasti esimerkiksi suuria määriä ilmastointikanavaa.

Lisäksi yrityksellämme on kokoluokaltaan Itä-Suomen nykyaikaisin pintakäsittelylaitos, nanokeraamisella esikäsittelyllä ja automatisoidulla tuotantolinjalla. Teollisuusjauhemaalaamon 210 metrinen uniikki tuotantolinja kokonaisuus mahdollistaa suurienkin volyymien käsittelyn ekologisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti.  

Lue lisää

suomi

1840m2 tuotantotilamme sijaitsevat Kontiolahden Lehmossa. Käytössämme on nykyaikainen konekanta

Nuorekkaan henkilökunnan korkean ammattitaidon ja kokemuksen ansiosta, yritys pystyy valmistamaan laadukkaita tuotteita sekä palveluja ja tekemään suuriakin tilauksia nopealla toimitusajalla.

Perusarvojamme ovat asiakaslähtöisyys, joustavuus, rehellisyys, avoimuus sekä kotimaisuus.

Toimintamme on aidosti vastuullista ja ympäristöystävällistä.

Vastuu ympäristöstä

Toimimme aidosti vastuullisesti. Yrityksemme toiminta on ympäristöluvan mukaista, joka varmistaa sen, että prosessit noudattavat ympäristöluvassa määriteltyjä asetuksia. Kiinnitämme myös erityistä huomiota kestävään kehitykseen, minimoimalla yrityksen ympäristövaikutuksia muun muassa uusiutuvien energianlähteiden käyttöä lisäämällä ja tehostamalla materiaalin hyväksi- ja uudelleenkäyttöä.

Lue lisää

suomi

TARJOUSPYYNNÖT JA YHTEYDENOTTOLOMAKE

Toteutus yhteistyössä PURE STEEL-hankkeen kanssa

suomi

© FinEq International Oy - Suunnittelu ja toteutus Ideaomena OY